Paolo Cognetti - Kahdeksan vuorta - 9789522794833

Paolo Cognetti - Kahdeksan vuorta

Erityisen kirkkaalla säällä, muutamana päivänä vuodessa, saattaa nähdä Milanon horisontissa siintävät vuoret. Vuoria tähyävät ikävöiden Pietron äiti ja isä, jotka joutuivat asettumaan kaupunkiin vuosia sitten. Niinpä perhe matkustaa aina kesän tullen Grainesiin, pieneen autioituvaan vuoristokylään Valle d’Aostan laaksoon. Isänsä kanssa Pietro valloittaa laaksoa ympäröiviä lumisia huippuja, pysyen vain vaivoin jääräpäisesti eteenpäin puskevan miehen kannoilla.

Toista maata on Bruno, pellavapäinen vuoristokylän kasvatti, joka on Pietroa vastassa kesä toisensa jälkeen. Ystävänsä seurassa Pietro oppii tuntemaan toisenlaisen vuoriston, huolettoman ja kepeän, täynnä seikkailuja ja yllätyksiä. Mutta lapsuuden kesät päättyvät, pojista kasvaa miehiä ja Bruno ja Pietro ajautuvat vuosi vuodelta kauemmaksi toisistaan. Molempien on etsittävä oma tapansa kulkea elämän eteen heittämiä polkuja, vuoristo ja sen karu luonto opettajinaan.

Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta on vangitseva ja tarkkanäköinen kuvaus mieheksi kasvamisesta, ystävyydestä ja sukupolvien välisistä suhteista. Unelmat ja pettymykset, menneisyyden taakat ja uuden löytämisen riemu peilautuvat tarinaa eteenpäin kuljettavista raudanharmaista jyrkänteistä, vuoripuron keväisestä solinasta ja jaetusta hiljaisuudesta vuoristomajan lämmössä. Cognettin aistivoimaiset kielikuvat sekä konstailematon ja hallittu kerronta punovat pienistä elementeistä suuren tarinan, jollaista et ole aiemmin lukenut.

Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Bazar
Kieli: Suomi
ISBN: 9789522794833

Tämän kirjan hinnat eri kirjakaupoissa:


LADATAAN HAKUTULOKSIA: 0%

Superkirjan kirjahaussa mukana olevat kirjakaupat

Parhaat verkossa toimivat kirjakaupat palvelevat sinua ympäri vuorokauden. Kirjakauppojen erinomaisista valikoimista löydät kirjan kuin kirjan joka tilanteeseen. Superkirjan avulla löydät helposti halvat hinnat kirjoille yhdellä haulla kaikista alla olevista verkkokirjakaupoista.



Kirjakauppa Adlibris - Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa
Adlibris
Adlibris on Pohjoismaiden suurin verkossa toimiva kirjakauppa, josta löydät yli 10 miljoonaa kirjaa.
Halvat kirjat Bookysta - Kirjakauppaa jo vuodesta 2005
Booky.fi
Booky on Suomen suurin verkkokirjakauppa 2015! Valikoimaan kuuluvat kaikki kotimaiset ja noin 15 miljoonaa ulkomaista kirjaa.
CDON.COMista kirjat halvalla - Pohjoismaiden suurin verkossa toimiva viihdemyymälä
CDON.COM
CDON.COM Tarjoaa sinulle parhaan valikoiman kirjoja, musiikkia, elokuvia, pelejä, viihde- ja kodinelektroniikkaa.
Edulliset kirjat Suomalaisesta Kirjakaupasta.
Suomalainen Kirjakauppa
Suomalainen Kirjakauppa tarjoaa asiakkailleen elämyksiä, hyötyä ja sisältöä erittäin laajan kirjavalikoiman muodossa.
Pohjolan kehittynein verkossa toimiva antikvariaatti
Finlandia Kirja
Finlandia Kirja on Pohjoismaiden suurin antikvariaatti, jossa tarjolla on laaja valikoima erilaista kirjallisuutta.
Kärkkäisen verkkokauppa - Kirjoja edulliseen hintaan
Kärkkäisen verkkokauppa
Karkkainen.comista löydät laajan valikoiman kirjallisuutta Suomen suurimmilta kirjakustantajilta.
Aavetaajuus - Spekulatiivisen fiktion kirjakauppa
Aavetaajuus
Aavetaajuus on scifiin, kauhuun, fantasiaan ja muuhun populaarikulttuuriin keskittyvä kirjakauppa.
eLibris Kirjakauppa on e-kirjojen myyntiin erikoistunut verkkokauppa.
eLibris
eLibris Kirjakauppa on e-kirjojen ja lukulaitteiden myyntiin erikoistunut verkkokirjakauppa.
Kirjaverkosta löydät niin uudet kuin käytetyt tietokirjat, runokokoelmat, romaanit ja sarjakuvat.
Kirjaverkko
Kirjaverkosta löydät niin uudet kuin käytetyt tietokirjat, runokokoelmat, romaanit ja sarjakuvat.